Haastattelussa Vuoden kotisiivous -arvonnan voittaja Terttu Niemistö

Lempi Kodinhoito järjesti verkkosivuillaan arvonnan, jonka palkintona oli vuoden Lempi-kotisiivoukset. Arvonnassa onni potkaisi helsinkiläistä Terttu Niemistöä, joka nappasi voitolla kotiinsa kolmen tunnin Lempi-kotisiivouksen kerran kuussa aina 12 kuukauden ajaksi. Siivoukset alkoivat elokuussa, joten nyt on hyvä hetki kysäistä Tertulta, miltä palkinto on maistunut.

 

Kertoisitko hiukan itsestäsi ja työhistoriastasi?

– Olen nykyisin eläkkeellä, mutta tehnyt työurani kodinhoitajana. Kävin kodinhoitajakoulun, jonka jälkeen työskentelin Helsingin kaupungilla 36 vuoden ajan. Ensin työskentelin perhetyössä, sitten yhdistyneessä perhe- ja vanhustyössä ja viimeiset työvuodet vanhustyössä. Olen todella tykännyt työstäni. Kotisisar, joka vastaa nykyistä lähihoitajaa, oli ihan lapsuuden haaveammattini.

"Ei ole niin helppoa ottaa apua vastaan, kun on itse tottunut olemaan se, joka auttaa muita"



Olet siis itse pitkän työurasi aikana auttanut lukuisia ihmisiä arjen haasteista selviytymisessä. Miltä on tuntunut nyt itse puolestaan ottaa apua vastaan?

– Voisi melkein sanoa, että hirveän vaikealtahan se oikeastaan tuntuu. Ei ole niin helppoa ottaa apua vastaan, kun on itse tottunut olemaan se, joka auttaa muita. Mutta totta kai tämä oli upea juttu!

Mitä ajattelit silloin, kun arvontavoitosta ilmoitettiin?

– Olin kyllä ihan puulla päähän lyöty. Tuntui niin uskomattomalta, että tämmöinen osuu kohdalle. Minullakin on useita tuttavia, jotka puhuvat siitä, että haluisivat ottaa apua vastaan mutta eivät kuitenkaan saa aikaiseksi hankittua sitä. Siinä on varmaan sellainen kynnys monella ottaa apua vastaan.

Olitko itse aiemmin harkinnut hankkivasi siivousapua?

– En vielä ollut ajatellut asiaa vakavasti, sillä olen toistaiseksi halunnut siivota itse. Mutta minullakin on ollut sairastelua tässä, joten siinä mielessä tämä on tosi hieno juttu.

Kuinka kotisiivous on helpottanut arkeasi?

– Se on tosi kiva ollut, että tulee semmoinen kunnon perusteellinen siivous tehtyä, helpottaa tietysti arkea, kun ei tarvitse itse tehdä perusteellisempaa siivousta. Sen työnjäljen kyllä myös huomaa, kun ammattilainen käy tekemässä siivouksen.

Miten ylläpidät siisteyttä siivousten välillä?

– Keittokomero sekä kylpyhuone tulee pyyhittyä tai pestyä. Lisäksi lähinnä imurointia ja pölyjen pyyhkimistä tarvittaessa. Pientä viikoittaista ylläpitosiivousta siis, esimerkiksi lattioita ei tarvitse itse pestä siivousten välissä.

Mikä on ollut parasta kotisiivouksessa?

– Se, että tulee tehtyä oikein perusteellinen siivous ammattilaisen toimesta on tosi hienoa.

Koetko, että aikaa on vapautunut muuhun Lempin hoitaessa kotisiivouksen?

– Kyllä joo, ei tarvitse sillä viikolla eikä oikeastaan seuraavallakaan miettiä, että milloin itse tekee perusteellisemman siivouksen. Se helpottaa arkea.

"Ensimmäinen siivous oli siis tosi täydellinen"

 

Miten siivoukset ovat sujuneet?

– Ensimmäinen siivous oli siis tosi täydellinen. Siivooja oli aivan paras, siivosi kaiken erittäin hienosti. Ylipäätään tytöt ovat hyvin siivonneet esimerkiksi vessan ja keittiön, olen siis ollut tyytyväinen. Kyllä ammattilaiset hoitavat homman.

Onko vielä jotain terveisiä Lempille?

– Onhan tämä hieno juttu kokonaisuudessaan. Ihanaa, kun on itse auttanut pitkään ja koko sydämestään muita, niin nyt puolestaan saa ottaa apua vastaan. On se todella hieno juttu.

 

Iso kiitos Tertulle, että jaoit ajatuksiasi siivoukseen liittyen. Me Lempillä olemme hyvin iloisia Tertun puolesta arvontavoitosta ja siitä, että saamme tehdä hänenkin siivouspäivästään lempipäivän!

 

Tiesitkö, että meillä on nyt käynnissä uusi arvonta, josta yksi onnekas voittaa jälleen kotisiivoukset vuodeksi?

Jos et kuitenkaan malta odottaa arvonnan päättymiseen, pääset tilaamaan niin säännöllistä kuin kertaluontoistakin siivousta alla olevista linkeistä!

Lue lisää Lempin palveluista ja varaa siivous:
Kotisiivous
Toimistosiivous
Muuttosiivous
Ikkunanpesu
Lisäpalvelut
Arvonlisäveroton siivous
Kotitalousvähennys

#lempikodinhoito #arvonta #siivouspalvelut #kotisiivous #ikkunanpesu #toimistosiivous #muuttosiivous